Lasimestaripalvelu kaikissa tarpeissasi: 050 523 3069
arkisin klo 17 – 8 välisenä aikana sekä vkl: 0400 167 851

Pisarasuojat jäävät kauppoihin epidemian jälkeenkin – korona muuttaa kauppojen joitakin toimintatapoja pysyvästi

9.4.2020

Pisarasuojan asennus

Savon Lasituotteen asentajat Jani Leinonen ja Kai Nikula ovat työssään jo aikaisin perjantaiaamuna Iisalmen Prismassa. He kiinnittävät pärskesuojaa kassalle, jotta virusten ja bakteerien leviäminen asiakkaiden ja henkilökunnan välillä estyisi.

Monet kaupat ja apteekit ovat tilanneet pärskesuojia, ja alan yrityksillä on piisannut töitä.

– Olemme asentaneet suojia kassoille viime ja tällä viikolla. Aiemmin näitä meni aika vähän, lähinnä lihatiskeille ja lounaslinjastoille. Nyt muita töitä on siirretty, että olemme päässet asentamaan suojia nopeasti, Savon Lasituotteen yrittäjä Kari-Matti Ruhanen kertoo.

Pisarasuojien tilaukset ovat tervetullut lisä yrityksen toimintaan, koska talviaika on muuten aika hiljaista eikä kevätsesonki todennäköisesti ala yhtä vilkkaana kuin tavallisesti.

Ruhanenkin olisi normaaliaikana tänä viikonloppuna Helsingissä kevätmessuilla, jossa hänen yrityksellään piti olla lasipaviljonkeja kahdella eri osastolla, mutta messut on peruttu.

IISALMEN PRISMAN kassoille asennettiin ensimmäiset pärskesuojat viikko sitten lauantaina. Ne olivat magneetilla kiinnitettäviä akryylilevyjä, mutta käytössä todettiin, että ne ovat liian pieniä eivätkä pysy kunnolla paikoillaan.

Savon Lasituote asentaa kymmenelle kassalle ruuveilla kiinnitettävät suuremmat suojat, joissa on myös sivusuojaa. Materiaali on polykarbonaattia, joka on särkymätöntä ja suojaa työntekijöitä siten myös väkivallalta. Samaa materiaalia käytetään esimerkiksi Ponssen metsäkoneiden ikkunoissa.

– Ostin yhden tukkurin varaston tyhjäksi, etteivät asennukset jää tavaran puutteesta kiinni, Ruhanen kertoo.

Iisalmen Prisman johtaja Petri Haimakainen kertoo, että mallia suojien asennuksesta otettiin alun perin jostakin ulkomailta.

– Myös asiakaspalaute ja työntekijöiden toiveet ovat vaikuttaneet siihen, että ne hankittiin. Pärskesuojat on tarkoitus jättää paikalleen koronapandemian jälkeen.

– Korona muuttaa joitakin toimintatapojamme pysyvästi. Esimerkiksi käsien desinfiointilaitteet jäävät auloihin, hän sanoo. Tällä hetkellä paistopisteissä pussitetaan kaikki leivät ja leivonnaiset valmiiksi, mutta siitä todennäköisesti luovutaan, kun koronatilanne hellittää.

Pisarasuojien kauppa on käynyt myös kiuruvetisellä AT-Plexillä. Niitä on mennyt esimerkiksi Iisalmen ja Kajaanin Citymarketeihin sekä Pyhäsalmen kukkakauppaan ja puutarhalle. Suojien kysyntä alkoi vasta koronapandemian puhkeamisen jälkeen. Siihen asti AT-Plexi oli toimittanut muovisuojia ja kupuja ravintoihin, ruokalinjastoille ja leipien paistopisteisiin. Yrittäjä Aulis Tapaninen harmittelee, että tarjousta pyytävät eivät aina tiedä eri muovimateriaalien eroja.

– Akryylimuovi naarmuuntuu helposti, mutta pintakarkaistu polykarbonaatti ei naarmuunnu eikä mene rikki. Naarmut keräävät bakteereita, eikä suoja silloin ole niin hygieeninen kuin pitäisi. Jos haluaa pitkäikäisen ratkaisun, pitää hankkia kunnolliset suojat, hän sanoo.

Kari-Matti Ruhanen toteaa, että pintakarkaisu valitettavasti nostaa huomattavasti pc-levyn hintaa. Hänen mielestään myös karkaisematon polykarbonaatti toimii kassasuojana hyvin. Esimerkiksi Prismaan asennetaan karkaisemattomat levyt.

Vuokko Nissinen